:: wikimiki.org ::

Leonis

Leonis

:Leijona on myös horoskooppimerkki. horoskooppimerkki Leijona (latinaksi Leo, genetiivi Leonis) on Eläinradan viides tähdistö Kravun ja Neitsyen välissä. Kreikkalaisessa mytologiassa Leijonan tähtikuvio oli taivaalle ylennetty Nemean leijona, jonka surmaaminen oli ensimmäinen Herakleelle määrätyistä kahdestatoista urotyöstä. Nemean leijonan talja vaatteenaan Herakles suoritti muut yksitoista urotyötään. Leijonan kirkkain tähti on Regulus (α Leonis, latinaksi regulus on pieni kuningas). Sen näennäinen kirkkaus on +1,36^m. Tähti tunnetaan myös nimellä Cor Leonis, leijonan sydän. Seuraavaksi kirkkaimmat ovat Algeiba (γ Leonis) ja Denebola (β Leonis, arab. dhanab = häntä). Leijonan tähdistön alueella sijaitsevat Messierin luettelon kohteet M65, M66, M95, M96 ja M105. Ne ovat kaikki spiraaligalakseja. Luokka:Tähdistöt Luokka:Kreikkalainen mytologia ko:사자자리 ja:しし座 th:กลุ่มดาวสิงโต

Leijona (horoskooppimerkki)

Leijona (Leo) on yksi eläinradan mukaan nimetyistä länsimaisista horoskooppimerkeistä. Se on saanut nimensä Leijonan tähtikuviosta. Syntymäaika: 23. heinäkuuta - 23. elokuuta
Hallitseva planeetta: Aurinko
Elementti: Tuli Tuli Luokka:Astrologia symboli:leijona elementti:tuli onnenkivet:rubiini,timantti metalli:kulta onnenluku:1 onnenvärit:oranssi,liekinpunainen onnenpäivä:sunnuntai

Latina

Latina, lingua latina, on indoeurooppalainen kieli, jota puhuttiin antiikin aikana Roomaa ympäröivällä Latiumin alueella. Se on sukua mm. sanskritille. Siitä tuli Rooman valtakunnan pääkieli. Romaaniseen kieliryhmään kuuluvat kielet kuten espanja ja ranska ovat kehittyneet latinasta. Latina oli pitkään Länsi-Euroopan lingua franca, ennen kuin ranska syrjäytti sen. Nykyisin latinaa ei puhuta enää äidinkielenä eli se on kuollut kieli. Latinan kieltä käytetään kuitenkin edelleen esimerkiksi lääketieteen tautiluokituksissa ja eliöiden tieteellisissä nimissä.

Historia

:Pääartikkeli: latinan historia latinan historia riemukaaressa lukee latinaksi, että Rooman kansa on omistanut sen jumalaiselle keisarille.]] Latinaa puhuttiin alkuaan vain pienessä Latiumin maakunnassa (nykyään nimeltään Lazio) Italiassa yhtenä kielenä muiden joukossa. Muita Italiassa puhuttuja kieliä olivat latinan sukukielet oski, umbri ja volski sekä isolaattikieli etruski. Varhaislatinaa on säilynyt vain fragmentaarisesti.

Kultaa ja hopeaa

Rooman imperiumin mukana kieli levisi koko Välimeren alueelle puhe-, kirja- ja hallintokielenä. Kreikan kieli tosin säilytti vahvan asemansa valtakunnan itäosissa. Latinan kultakaudeksi kutsutaan yleensä n. ajanjaksoa 75 eaa.–14 jaa. Aika sijoittuu tasavallan lopulle ja keisariajan alkuun. Niin sanottu klassinen latina perustuu tämän ajan kieleen. Klassinen latina tarkoittaa yläluokan käyttämää huoliteltua ja tyyliteltyä kielimuotoa, jota tavallinen kansa ei juuri käyttänyt. Merkittävimpiä latinaksi kirjoittaneita runoilijoita ja kirjailijoita tänä aikana olivat Lucretius, Catullus, Vergilius, Horatius, Livius, Ovidius, Julius Caesar ja Cicero. Hopeakaudeksi kutsutaan kahta kultaista aikaa seurannutta vuosisataa. Ajan kirjallisuutta on perinteisesti, mutta varsin kevein perustein, pidetty hieman heikompilaatuisena kuin kultaisen ajan kirjallisuutta. Ajan tärkeitä runoilijoita ja kirjailijoita olivat Seneca, Tacitus, Juvenalis, Apuleius ja Petronius. Arvottavat käsitteet "kultakausi", "hopeakausi" ja "klassinen" ovat luonnollisesti moderneja käsitteitä, ja syntyneet vasta renessanssihumanistien nostettua roomalaisen kirjallisuuden ja kielen esikuvalliseen asemaan.

Vulgaarilatina

Petronius Vulgaarilatinaksi kutsutaan kansan käyttämää, "arkipäiväistä" latinaa. Se tarkoittaa yleisesti puhekieltä ja erityisesti "kansan syvien rivien" puhumaa latinaa, mutta viittaa oikeastaan yksinomaan kirjalliseen latinaan. Puhuttua latinaahan ei ole säilynyt antiikinaikaisessa muodossaan, vaan sitä koskevat päätelmät on tehtävä pitkälti kirjallisten lähteiden perusteella. Rooma levitti laajetessaan vulgaarilatinaa ympäri valtakuntaa, ennen muuta kuitenkin länsiosiin. Länsi-Rooman luhistumisen jälkeen 476 jaa. latinan murteiden eriytyminen toisistaan kiihtyi, ja lopulta niistä kehittyivät romaaniset kielet – mm. ranska, espanja, portugali, romania, italia, retoromaani, provensaali, katalaani ja sardi. Latina vaikutti voimakkaasti myös muihin kieliin. On esimerkiksi arvioitu, että englanninkielisessä kirjoitetussa tekstissä 70–80% sanoista saattaa olla latinalaisperäisiä. Latinasta kehittyneille kielille on ominaista, että monet sanat ja ilmaukset periytyvät nimenomaan puhutusta vulgaarilatinasta eivätkä kirjakielestä. Siksi nykyisten romaanisten kielten vertailevalla tutkimuksella saadaan epäsuorasti tietoja myös vulgaarilatinasta. Esimerkiksi ranskan sana "hevonen", cheval, juontaa juurensa latinan "kaakkia" tai "konia" tarkoittavasta sanasta caballus, eikä kirjakielen hevosta tarkoittavasta sanasta equus.

Keskiaikainen latina

Keskiajalla latina säilyi käytössä ennen muuta kirkon ja hallinnon kielenä. Kirkkolatina ja keskiaikainen latina ovatkin monella tapaa lähes yhteneviä käsitteitä. Kieli oli lakannut olemasta äidinkieli, joten sen kehitys muuttui merkittävästi. Sanasto laajeni, kun uusia sanoja lainattiin vapaasti muista lähteistä. Kreikka ja germaaniset kielet olivat tärkeitä lähteitä. Latina levisi myös kirkon mukana alueille, joissa sitä ei aiemmin ollut puhuttu, esimerkiksi Irlantiin, Saksaan ja Suomeen. Kaarle Suuren kaudella 700-luvun lopussa sai alkunsa karolinginen renessanssi. Kirjallinen latina "syntyi uudestaan" varhaiskeskiajan pimeiden vuosisatojen jälkeen. Toisaalta tämä sai aikaan latinan luonnollisen kehityksen loppumisen, kun kirjallinen ja puhuttu kieli lopullisesti erosivat toisistaan. Klassisen latinan arvostus säilyi. Kirjalliset tekstit pyrkivät jäljittelemään klassisten kirjailijoiden tyyliä. Kuitenkin vulgaarilatinan vaikutus näkyy tämän ajan teoksissa. Kun latina lakkasi olemasta kirjoittajien äidinkieli, siihen ilmestyi monia piirteitä näistä kielistä. Sanojen ortografia muuttui radikaalisti. Muutokset ortografiassa kertovat ennen muuta muutoksista lausumisessa. Kun sanojen lausuminen muuttui, muuttui oikeinkirjoitus hankalaksi. Lausumisen muuttuminen oli niin suurta, että Erasmuksen mukaan eri maiden latinantaitoisten oli lopulta lähes mahdoton ymmärtää toisiaan. Keskiaikaisen latinan katsotaan yleensä päättyvän renessanssiin.

Humanistilatina

renessanssi] Humanistilatinaksi kutsutaan renessanssin aikana humanistien kehittämää latinan tyyliä. Suuntauksen tunnuslause oli ad fontes, lähteille. Humanistit pyrkivät "puhdistamaan" latinan keskiaikaisesta sanastosta ja rakenteista. Cicero ja Vergilius asetettiin muiden yläpuolelle tyyliä määriteltäessä. Suuri osa keskiaikaisesta latinasta leimattiin "goottilaiseksi", termi joka sisälsi heille oletuksen barbaarisesta pahoinpitelystä. Tämän arvotuksen oikeudenmukaisuus on kyseenalainen. Humanistien uudistusohjelma onnistui monilta osin. Kouluissa siirryttiin opettamaan humanistien määrittämää latinaa ja rohkaistiin humanistien suosimien tekstien tutkimista. Humanistien latinaihanne kuitenkin jäykisti kieltä. Teknisen kirjallisuuden – esimerkiksi lakikirjojen, lääketieteen oppikirjojen ja tieteellisten kirjojen – kirjoittaminen tuli huomattavasti hankalammaksi. Tämän seurauksena latinan käyttö uudessa teknisessä kirjallisuudessa vähentyi ja latina alkoi muuttua käytännöllisestä apukielestä muinaisjäänteeksi. Humanistien ansioksi voidaan kuitenkin laskea kiinnostuksen lisääntyminen moniin vanhoihin teksteihin.

Uuslatina

Uuslatinalla tarkoitetaan tyypillisesi renessanssin jälkeistä latinaa. Uuslatinan tärkein käyttökohde on ollut tieteen kielenä. Carl von Linnén eliöluokitus on tärkeä esimerkki tieteellisestä latinasta. Isaac Newton kirjoitti tärkeimmän teoksensa Philosophiae Naturalis Principia Mathematica uuslatinaksi. Latina oli tuolloin Euroopassa tieteilijöiden laajimmin ymmärtämä yhteinen kieli. Myös diplomatian kielenä latinalla oli merkitystä. Latinaa voitiin pitää puolueettomana vaihtoehtona, joka oli vieras kieli tasapuolisesti kaikille osapuolille. Lopulta ranska syrjäytti sen. Renessanssiaikana latina oli monin paikoin pakollinen kouluaine. Kaikki yliopistot vaativat latinantaitoa. Latinan käyttökelpoisuus kansainvälisenä kielenä jätti kuitenkin toivomisen varaa vaihtelevien lausumistapojen vuoksi. Lopulta 1800-luvun loppua kohti latinan opetus väheni huomattavasti ympäri Eurooppaa. Katolisessa kirkossa latinan käyttöä kuitenkin jatkettiin paljon pidempään, ja sitä puhutaan yhä usein erimaalaisten pappien kesken ja käytetään useissa liturgisissa yhteyksissä. Muualla yhteiskunnassa latina on kuitenkin muuttunut lähinnä kuriositeetiksi, jolla ei nähdä todellista arvoa. Englannin dominanssi kansainvälisenä apukielenä taannee kuitenkin latinan jäämisen akateemisen tutkimuksen kohteeksi ja harrastelijoiden puuhasteluksi.

Latina Suomessa

Suomessa latinaa on puhuttu jo lähes tuhannen vuoden ajan, välillä vähemmän, välillä enemmän. Latina saavutti Suomen yli puoli vuosituhatta Rooman luhistumisen jälkeen, mutta siitä tuli silti hallinnon ja uskonnon kieli. 1600-luvuilta lähtien latina oli keskeinen osa suomalaista yliopisto-opetusta, ja se oli pitkään pakollinen osa ylioppilaskirjoituksia. Yliopistollinen opetus oli niin ikään pitkään latinankielistä, samoin yliopistolliset väitöskirjat laadittiin 1700-luvulle saakka lähes yksinomaan latinaksi. Latina vaikutti suomen kielen muotoutumiseen välillisesti, kun kirjakielen luojat ja kielioppien kirjoittajat muovasivat kieltä osittain latinan mallin mukaisesti. Kuten muuallakin Euroopassa latinan lukijoiden määrä on tasaisesti laskenut. Edelleen sitä voi yhä opiskella monissa kouluissa, ja sen voi kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa.

Merkitys

Latina vaikuttaa vielä tänäkin päivänä monin tavoin ja sitä voidaan nähdä eri paikoissa. Usein sitä on paikoissa, joista sitä ei osaa edes tunnistaa. Esimerkiksi monien yritysten ja tuotteiden nimet ovat latinaa tai pseudolatinaa: volvo (pyörin). Tunnetuimmat ovat varmastikin latinankieliset lentävät lauseet, kuten: Alea iacta est (Arpa on heitetty). Useimmat näistä lentävistä lauseista ovat syntyneet vasta antiikin jälkeen. Suomi on tullut ympäri maailmaa tunnetuksi Yleisradion latinankielisestä uutislähetyksestä Nuntii Latini. Kasvien ja eläinten tieteelliset nimet perustuvat latinaan: Canis lupus - susi. Kaikkialta maailmasta löytyy julkisissa rakennuksissa latinankielisiä piirtokirjoituksia (inscriptiones). Monet musiikin, tieteen, tekniikan, jne. termit tulevat latinasta. Vatikaanin virallinen kieli on latina ja sitä käytetään katolisessa kirkossa edelleen useissa yhteyksissä. Sanastoa kehitetään jatkuvasti ja uusille termeille keksitään latinankielisiä nimiä (esimerkiksi CD on discus compactus).

Lääketieteellinen latina

Lääketieteessä käytetään paljon latinankielisiä termejä, koska ne ovat yleismaailmallisia ja mahdollistavat eri maiden ammatinharjoittajien ymmärtävän toisiaan. Lääketieteellisen latinan ymmärtämiseksi ei tarvitse osata koko latinan kielioppia, sillä esimerkiksi verbejä ja pronomineja käytetään vähän sekä lyhennyksiä paljon. Lisäksi lääketieteelliseen latinaan on otettu viljalti kreikankielistä sanastoa. Lääketieteelliset diagnoosit muodostuvat tavallisesti yhdestä potilaan vaivaa tarvittavan tarkasti kuvaavasta sanasta, esimerkiksi "dementia" (henkinen tylsistyminen) tai "ulcus" (haava). Jos diagnoosiin tarvitaan useampia sanoja, muodostuu se yleensä substantiivista ja sen jälkeen tulevasta, sitä tarkentavasta adjektiivista, esimerkiksi "abscessus profundus" (syvä paise) tai paikkaa kuvaavasta anatomisesta termistä "fractura humeri" (olkavarrenluun murtuma).

Latinan ääntämisestä

pronomineja Kielien ääntämiskäytäntö normaalisti vaihtelee ajan kuluessa. Näin on käynyt myös latinalle. Äänteiden äännearvot muuttuivat jo Rooman aikoina useaan otteeseen. Tämä on voitu havaita esimerkiksi tutkimalla piirtokirjoituksissa esiintyviä kirjoitusvirheitä, jotka kielivät sanojen todellisesta ääntämisestä kunakin aikana. Nykyään Suomessa käytetään yleensä latinan klassista ääntämystä, joka on tiedeyhteisön uudelleenkonstruointi tasavallan loppuaikojen oletetusta ääntämyksestä. Latinaa lausutaan periaatteessa hyvin samalla tavalla kuin suomea. Kuitenkin:
- c lausutaan aina k:na; esim. circus [kirkus]
- ae ja oe lausutaan ee, paitsi jos a kuuluu eri tavuun kuin e, esimerkiks aer [aer], ilma
- Joissain suomalaisissa oppilaitoksissa, kuten Turun yliopistossa, noudatetaan kuitenkin arkaaisempaa tasavallanaikaista latinan ääntämystä, jolloin diftongit ae ja oe saavat niiden alkuperäisen foneettisen asun [ai] ja [oi].
- qu lausutaan kv; esim. quasi [kvasi] Keskiaikaisen latinan ääntämissäännöt eroavat edellä mainituista seuraavasti:
- c äännetään s:nä tai ts:nä etuvokaalin edessä
- ti äännetään [tsi] jos sitä seurasi vokaali; esim. tristitia [tristitsia]
- sc äännetään etuvokaalin edellä s Latinassa ei merkitä pitkiä vokaaleja erikseen. Vokaalien kesto (kvantiteetti) on kuitenkin voitu päätellä latinalaisen metriikan perusteella, joka perustui yksinomaan avoimien ja suljettujen tavujen kvantiteettiin. Tämän perusteella on esimerkiksi todettu sanan plus (enemmän) antiikinaikaiseksi ääntämiseksi [pluus], kun taas sana minus (vähemmän) on äännetty [minus], eli lyhyellä vokaalilla. Pitkän ja lyhyen vokaalin erosta ei voida kuitenkaan olla täysin varmoja, ja on epäilty, että pitkät vokaalit ovat tosiasiassa olleet puolipitkiä kuten italian kielessä. Muussa tapauksessa sellaisten pelkästään pitkiä vokaaleja sisältävien sanojen kuten infinitivo [iinfiiniitiivoo] oikea ääntäminen on voinut olla melkoisen työlästä. Ainoa keino varmasti tietää kaikkien vokaalien pituus latinassa on tarkastaa sanakirjasta, joissa pitkät vokaalit on useimmiten merkitty kirjaimen päälle piirretyllä vaakaviivalla. Maailmasta löytyy myös useita muita latinan ääntämistapoja. Esimerkiksi saksalaiset lausuvat c:n ts, englantilaiset s ja italialaiset italian kielen mukaisesti. Ääntämistä on kuitenkin pyritty yhtenäistämään klassiseen käytäntöön.

Latinan oikeinkirjoitus

Latinalaisista aakkosista puuttui antiikin aikana monia nykyisistä kirjaimista. "J", "U" ja "W" on keksitty myöhemmin ja esimerkiksi "K" ja "Y" esiintyivät vain harvoissa sanoissa. Pieniä kirjaimia ei ollut. Välimerkkejä ei käytetty lukuun ottamatta joissain piirtokirjoituksissa esiintyvää sanojen väleissä käytettyä pistettä. Kirjainten ulkomuoto vaihteli, nykyisen näköisiä kirjaimia käytettiin lähes ainoastaan monumentaalipiirtokirjoituksissa (scriptura monumentalis). Käytetty kirjoitusalusta määritti pitkälti kirjainmuotoja: kivi kirjoitusmateriaalina johti suorakulmaisiin kirjaimiin, papyrukselle ja pergamentille kirjoitettaessa käytössä olivat myös erilaiset kursiivikäsialat (unsiaalit). Näistä syistä mikä tahansa nykyinen oikeinkirjoitussääntö on uudenaikainen sopimus, joka eroaa jotenkin antiikin käytännöstä. Suomessa yleisin käytäntö on kirjoittaa isolla lauseen ensimmäinen kirjain. Lisäksi isolla kirjoitetaan erisnimet (esim. Roma) ja erisnimistä johdetut adjektiivit (esim. Romanus, Romana). Muuten käytetään pieniä kirjaimia. Usein käytetään myös kirjaimia "J" ja "U" näitä äänteitä alun perin kuvanneiden kirjainten "I" ja "V" tilalla, joskin "J"-kirjainta hieman harvemmin. Esimerkiksi nimi GAIVS IVLIVS CAESAR kirjoitetaan useimmiten Gaius Julius Caesar tai Gaius Iulius Caesar. Kirjainta "W" ei usein käytetä edes nykyisissä lainasanoissa. Tämän vuoksi Wikipedia on latinaksi Vicipaedia. Latinankielisen tekstin välimerkit kirjoitetaan yleensä kirjoittajan äidinkielen mukaisesti. Täten suomea äidinkielenään puhuva käyttää latinankielisessä tekstissä suomen välimerkkisääntöjä. Muita vaihtoehtoisia oikeinkirjoitussääntöjä:
- Ei käytetä pieniä kirjaimia ollenkaan. Ei käytetä kirjaimia "J" ja "U". Käytetään välimerkeistä vain pistettä tai sitten ei mitään (käytössä lähinnä teosten nimissä ja monumentaalipiirtokirjoituksissa).
- Käytetään pieniä kirjaimia. Suurella kirjoitetaan vain erisnimet, ei esimerkiksi lauseen ensimmäistä sanaa (käytössä erityisesti roomalaisten tekstien tieteellisissä julkaisuissa).
- Kirjoitetaan suurella samat sanat kuin kirjoittajan äidinkielessä, esimerkiksi virkkeiden alkukirjaimet (käytössä erityisesti oppikirjoissa).

Nykyaikaiset nimet latinankielisessä tekstissä

Kun käytetään nykyaikaisia nimiä (tai lainasanoja) latinankielisessä tekstissä, niitä tarvitsee joskus taivuttaa. Tämähän on tilanne, johon ajaudutaan suomessakin, kun tulee tarvetta taivuttaa ulkomaisia sanoja. Käytäntöjä on monia, seuraavassa muutamia:
- Sanoja ei taivuteta. Esimerkiksi hepreankieliset nimet eivät taipuneet antiikin aikanakaan, joten myös nykyiset nimet voidaan jättää taivuttamatta. Jos sijamuodon ilmaiseminen on välttämätöntä, käytetään jotain tilkesanaa, josta muoto näkyy.
- Sanoja taivutetaan suoraan. Valitaan sopiva deklinaatio, ja liitetään raa'asti sanaan latinankieliset päätteet.
- Nimistä voidaan muodostaa latinankielinen muoto. Usein esimerkiksi etunimi palautetaan aikaisempaan muotoon, josta se on johdettu. Toimii hyvin pyhimyksistä johdettujen nimien ja muiden ulkomaalaisperäisten nimien kohdalla. Tämän jälkeen taivutetaan vain etunimeä, ja sukunimi jätetään ennalleen. Esimerkiksi George W. Bush on latinankielisessä Wikipediassa Georgius W. Bush. Esimerkiksi Mari voi olla Maria, Olli voi olla Olavus, Juho voi olla Iohannes. Latinankielisen nimen valinta on tietysti täysin vapaata. Jos nimi ei juonnu yhteiseurooppalaisesta nimiperinteestä (esim. Aino tai Mohammed), joutuu valinnan joka tapauksessa tekemään itse.

Kielioppia

Seuraavassa käydään lyhyesti läpi latinan kieliopin muutamia piirteitä. Pitkät vokaalit on monin paikoin merkitty pituusmerkillä (macron), taivutuspäätteet erotettu sanasta yhdysviivalla. Vokaalipituutta ei yleensä merkitä tekstien tieteellisissä julkaisuissa, ainoastaan oppi- ja sanakirjoissa.

Substantiivit ja adjektiivit

Latinan kielessä on useita taivutusmuotoja, kuten suomen kielessäkin. Siinä on substantiiveilla 7 sijamuotoa: nominatiivi, genetiivi, datiivi, akkusatiivi, ablatiivi, lokatiivi ja vokatiivi. Näistä kaksi viimeistä ovat harvinaisempia. Sukuja on kolme, maskuliini, neutri ja feminiini. Suku voi määräytyä sanan muodosta (kieliopillinen suku) tai merkityksestä (luonnollinen suku). Lukuja eli numeruksia ovat yksikkö ja monikko. Lisäksi sanoissa duo (kaksi) ja ambo (molemmat) on säilynyt kaksikko eli duaali. Adjektiivit taipuvat pääsanan mukana samassa sijassa, luvussa ja suvussa. Koska päätteet kertovat sanan tehtävän lauseessa, sanajärjestys on useimmiten vapaa ja subjektia ei ilmaista, jos asiayhteys sen paljastaa. Mater cibum parat > "Äiti ruokaa tekee" (tavallinen järjestys). Mater parat cibum > "Äiti tekee ruokaa". Substantiivit jaetaan viiteen deklinaatioon. Deklinaatiot on helpointa erottaa genetiivin päättestä. Niiden taivutus ei ole täysin suoraviivaista, eikä sitä voida kokonaisuudessaan esittää tässä. Kolme ensimmäistä deklinaatiota ovat kahta viimeistä yleisempiä. Kreikkalaiset lainasanat säilyttävät usein taivutuksensa. Seuraavassa käydään läpi joitain esimerkkejä. Taivutuskaavojen suomennokset on annettu sijamuotojen yleisimpien merkitysten mukaan. Ablatiiville ei ole annettu suomennosta, koska sillä on hyvin monia käyttöjä. Esimerkiksi preposition in yhteydessä se tarkoittaa päätteitä -ssa/-ssä.

I deklinaatio

Genetiivin pääte -ae. Ensimmäisen deklinaation sanat ovat feminiinejä, paitsi tietyt luonnollista sukua noudattavat sanat kuten nauta (merimies) ja agricola (maanviljelijä), jotka voivat olla maskuliineja.

II deklinaatio

Genetiivin pääte -i. Toiseen deklinaatioon kuuluu us- loppuisia sanoja, kuten annus (vuosi), er- loppuisia sanoja, kuten puer (poika) ja ager (pelto), sekä um- loppuisia sanoja, kuten verbum (sana). Seuraavassa ensimmäisen tyypin taivutus: Toisen deklinaation us- ja er- loppuiset sanat ovat maskuliineja, um- loppuiset neutreja. Poikkeuksia tähän mm. Aegyptus (Egypti) ja humus (maa, multa) jotka on feminiinejä, sekä virus (myrkky) ja pelagus (meri), jotka ovat neutreja. Niillä us- loppuisista sanoista, joita voidaan puhutella, on e- päätteinen vokatiivi. Tätä käytetään puhutellessa, esimerkiksi serve! (orja!).

III deklinaatio

Genetiivin pääte -is. Deklinaatioon kuuluu varsin erinäköisiä sanoja, mm. rex (kuningas), labor (työ, kärsimys), carmen (laulu). Feminiinit ja maskuliinit taipuvat samoin.

IV deklinaatio

Genetiivin pääte -us. Mm. sanat fructus (hedelmä) ja cornu (sarvi).

V deklinaatio

Genetiivin pääte -ei. Harvat, mutta yleiset sanat, kuten dies (päivä) ja res (mm. asia).

Verbit

Latinan verbien pääluokat ovat aktiivi ja passiivi. Moduksia ovat indikatiivi, konjunktiivi ja imperatiivi. Tempuksia ovat preesens, imperfekti, I futuuri, II futuuri, perfekti ja pluskvamperfekti. Konjugaatioita on neljä. Verbien taivutusta varten on tunnettava taivutuskaavojen lisäksi jokaisen verbin teema, esim. amo, amavi, amatum, amare (rakastaa). Latinan verbien muoto-oppi on hyvin säännöllinen. Epäsäännöllisiä ovat lähinnä olla- verbi sum, fui, esse ja sen johdannaiset, tahtoa- verbi volo, volui, velle ja sen johdannaiset ja muutama muu. Sanakirjassa verbit ilmoitetaan yleensä indikatiivin preesensin ensimmäinen persoona, esimerkiksi amo (rakastan).

Esimerkkejä

Yleisimmin latinasta tunnetaan lentävät lauseet, joista useimmat ovat peräisin keskiajalta. Esimerkiksi:
- Veni, vidi, vici. - Tulin, näin (ja) voitin (Julius Caesar)
- Ceterum censeo Carthaginem esse delendam. - Muuten olen sitä mieltä, että Karthago on hävitettävä. (Cato)
- Quo vadis, Domine? - Minne menet, Herra? (Paavali)
- Inter arma silent leges. - Lait vaimenevat aseiden välissä. (Cicero)
- Panem et circenses! - Leipää ja sirkushuveja! (Juvenalis)
- Concordia res parvae crescunt. - Yhteisymmärryksessä pienet asiat kukoistavat. (Ateneumin kyljessä.)
- O tempora, o mores! - Oi aikoja, oi tapoja! (Cicero)
- Repetitio mater studiorum - Kertaus (on) opintojen äiti
- In hoc signo vinces. - Tässä merkissä voitat. (Konstantinus Suuri väitti kuulleensa taivaasta.)
- Divide et impera - Hajoita ja hallitse (viittaa Rooman politiikkaan)
- Vade mecum! - Kulje kanssani. Wikisitaateissa on luettelo latinankielisistä lentävistä lauseista.

Lyhyt latinan oppitunti

Latinaa ei yleensä opetella kuten nykykieliä, vaikka sellainenkin muoti koulutusjärjestelmäämme tiettävästi on ilmestynyt. Koska kahvikupin tilaamisesta latinaksi ei juuri ole hyötyä, tavoitteena on oppia kielioppi ja muinaisten tekstien tulkintaa. Lääkäreille, juristeille ja muille työssään jonkin verran latinaa tarvitseville opetetaan kieltä heidän omista käytännöllisistä lähtökohdistaan. Latinan oppikirjat ovat säilyneet liki samannäköisinä jo noin tuhannen vuoden ajan. Seuraavassa muutaman lauseen lyhyt ja yksinkertainen "kappale", joka on suomennettu sanasta sanaan. Suomennokseen on myös merkitty joidenkin latinankielisten sanojen muodot. Siitä nähdään latinan rakenne, ja miten kielioppiosassa esitettyjä sanoja voidaan käyttää. Otetaan esimerkiksi lause Romani ite domum. Sana Romanus taipuu kuten annus, eli se on toista deklinaatiota. Näin ollen sen monikon nominatiivi on Romani. "Menkää" on käsky, joten tulee käyttää imperatiivia. Roomalaisia on monta, joten imperatiivin pitää olla monikossa ite. Meneminen on liikettä jotain kohti, joten tulee käyttää ad -prepositiota ja akkusatiivia. Domus, kotiin, on kuitenkin poikkeus, sillä sen yhteydessä tulee käyttää lokatiivia domum. Latinasta kiinnostuneita kehotetaan tutustumaan artikkelin lopussa annettuun kirjallisuuteen. Alkuun pääsemiseksi tarvitaan sekä kielioppi että tekstikirja.

Kirjallisuutta

- Reijo Pitkäranta, Suomi-latina-suomi-sanakirja (WSOY 2001) – Uusi hyvätasoinen sanakirja, verbit esitetty normaalista poikkeavalla tavalla.
- Tuomo Pekkanen, Ars Grammatica Latinan kielioppi (Yliopistopaino 2002) – Kattava peruskielioppi.
- Erkki Palmén ja Tuomo Pekkanen, Elementa Linguae Latinae (Gaudeamus 1983) – Perinteinen latinan oppikirja. Panostaa kirjallisen kielen opettamiseen ja tarvitsee aina tuekseen kieliopin.
- Matti Oja ja Ilpo Probst, Via Nova (WSOY 1994) – Via Nova -sarja on lukion alkeisopetuksessa käytetty kirjasarja, joka painottaa antiikin kulttuurin esittelyä ja jättää kieliopin ja sanaston opettamisen vähemmälle. Lähestymistyyli on nykykielten opetuksen kaltainen. Etenkin vanhemmat painokset sisältävät lukuisia virheitä.
- Tuulikki Elo, Sisko Penttilä ja Ilpo Probst, Via Nova II (WSOY 1996)
- Maija-Leena Kallela ja Erkki Palmén, Clavis Latina (Finn Lectura ja Opetushallitus) – Clavis Latina on lukion latinan kielen oppikirjasarja, joka soveltuu myös muuhun latinan opetukseen. Kolmiosaisen kirjasarjan kukin osa sisältää kaksi kirjaa: Textus & Cultura -tekstikirjassa ovat latinankieliset tekstit ja niiden sisältöön liittyvät harjoitukset sekä suomenkieliset kulttuurikatsaukset, Grammatica & Exercitia -kielioppiosa sisältää kieliopin harjoituksineen. Kolmas osa ilmestyy kevään 2006 aikana.

Katso myös

- Rooman valtakunta
- DIIS MANIBUS
- Latinalaiset aakkoset
- Roomalainen nimi

Aiheesta muualla

- Vicipaedia. Pagina prima Latinankielinen Wikipedia
- [http://www.yleradio1.fi/nuntii/ Nuntii Latini] - Yleisradion latinankieliset uutiset (myös teksti-tv:n sivu 365)
- [http://195.236.0.10/pls/terveysportti/sanakirjat.koti?p_kirja_id=32 Duodecimin johdatus lääketieteelliseen latinaan] Luokka:Latina als:Latein zh-min-nan:Latin-gí ko:라틴어 ja:ラテン語 simple:Latin language th:ภาษาละติน

Genetiivi

Genetiivi eli omanto on sijamuoto, joka ilmaisee omistajaa.

Genetiivi eri kielissä

Genetiivi on hyvin yleinen sijamuoto eri kielissä. Perusmerkityksen ohella sillä on yleensä useita eri käyttötarkoituksia.

Suomi

Suomessa genetiivin pääte on yksikössä -n ja monikossa -in, -en, -den, -ten tai -tten. Monikon päätteet ovat usein keskenään vaihtoehtoisia ja eri murrealueilla suositaan eri päätteitä. Esimerkkejä:
- omenan
- omenain
- omenojen
- omenoiden
- omenoitten Suomessa genetiivi ilmaisee hyvin monia eri asioita, joita tärkeimpiä ovat
- omistaja (possessiivinen genetiivi) :Minun koirani on aikamoinen temppuilija.
- toiminnan suorittaja (subjektiivinen genetiivi) :Kirpun purema haava on usein kiusallinen.
- toiminnan esine (objektiivinen genetiivi) :Silmien hierominen ei ole järkevää sipuleita leikattaessa.
- toiminnan kohde; sitä, jolle jotakin tehdään (datiivinen genetiivi) :Hiki laiskan syödessänsä.

Viro

Virossa genetiivillä ei ole varsinaista päätettä yksikössä, vaan sija muodostetaan loppuvokaalin tai vartalomuutosten avulla. Monikossa pääte on -de tai -te. Esimerkkejä:
- pesa 'pesä'
- pesade 'pesien'
- õpetaja 'opettaja'
- õpetajate 'opettajien'

Englanti

Englannissa genetiivin päätteenä on puolilainausmerkki (') ja -s. Esimerkkejä:
- Anne's 'Annen'
- Jack's 'Jackin'.

Kielenhuoltoa

Väärin: Yleisön pyydetään poistumaan salista. Oikein: Yleisöä pyydetään poistumaan salista. ja:属格

Eläinrata

Eläinrata on astrologiassa ja tähtitieteessä maapallon ratatasoa eli ekliptikaa tähtitaivaalla ympäröivä vyöhyke, jonka tähdistöt muodostavat astrologian horoskooppimerkit. Aurinko, kuu ja Aurinkokunnan planeetat Plutoa lukuun ottamatta liikkuvat Maasta katsoen näennäisesti sitä pitkin. Eläinradan keskiviiva ekliptika on taivaan päivantasaajaa eli ekvaattoria vastaan pienessä noin 23 asteen kulmassa, joka vasta maan akselikellistumaa. Näin eläinrata ulottuu eteläiselle ja pohjoiselle taivaan pallonpuoliskolle. Astrologisen määritelmän mukaan eläinradan kaksitoista tähdistöä ovat Oinas, Härkä, Kaksoset, Krapu, Leijona, Neitsyt, Vaaka, Skorpioni, Jousimies, Kauris, Vesimies ja Kalat. Ekliptika kulkee lisäksi Käärmeenkantajan tähdistön halki.

Historia

Kuten muutkin tähdistöt, myös eläinradan tähdistöt ovat saaneet nimensä kirkkaimpien niiden alueella olevien tähtien muodostamista kuvioista, joiden on ajateltu muistuttavan jotain esinettä, ihmistä tai eläintä. Eläinrata tunnettiin Mesopotamiassa jo yli 2000 vuotta ennen ajanlaskun alkua, missä se toimi symbolisena kalenterina, kun huomattiin, että tietyt vuosittaiset tapahtumat liittyivät auringon sijaintiin taivaalla. Mesopotamiasta eläinradan tuntemus siirtyi Kreikkaan ja sitten Egyptiin, jossa 100-luvulla eaa. tähtitieteilijä Ptolemaios määritteli nykyisin tuntemamme horoskooppimerkit.

Astrologia

Eläinrata on yksi astrologian peruskäsitteistä. Länsimaisessa astrologiassa se jaetaan kahteentoista tasan 30 asteen levyiseen vyöhykkeeseen, joista jokainen edustaa yhtä horoskooppimerkkiä. Vyöhykkeet eivät ole kovin kiinteästi yhteydessä niitä vastaavien tähdistöjen todelliseen sijaintiin, sillä vyöhykkeiden paikat ovat peräisin ajalta noin 600 eaa, ja koska eläinradalla olevien tähdistöjen leveys vaihtelee. Maan prekession (akselin hitaan huojumisliikkeen) takia tähdistöt ovat siirtyneet lähes 30 astetta silloisilta paikoiltaan. Sideaarisessa astrologiassa horoskoopit on pyritty siirtämään lähelle niiden nykyisiä paikkoja. Henkilön horoskooppi määräytyy sen mukaan, missä tähdistössä aurinko astrologisten rajojen mukaan sijaitsi henkilön syntyessä. Myös planeettojen sijainnin katsotaan astrologiassa vaikuttavan esimerkiksi henkilön persoonallisuuteen ja tulevaisuuteen.

Tähtitiede

Tähtitieteessä yleisin määritelmä eläinradalle on noin 8 asteen päähän ekliptikan molemmin puolin ulottuva vyöhyke, jonka leveys perustuu siihen, että planeetat eivät kulje täsmälleen ekliptikaa pitkin johtuen niiden kaltevista ratatasoista. Eläinradan tuntemisesta on etenkin harrastelijatähtitieteilijöille se hyöty, että sen ulkopuolella oleva kirkas kohde ei voi olla planeetta. Vuonna 1929 Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni IAU standardisoi tähdistöjen rajat, ja samalla osa eläinradasta alkoi kulkea Käärmeenkantajan tähdistön rajojen sisäpuolella. Aurinko on tähdistön alueella 30. marraskuuta – 17. joulukuuta. Nykyisten tähdistörajojen mukaan Skorpioni on eläinradalla vain 7 asteen levyinen, kun taas Neitsyt peräti 44 asteen levyinen.

Katso myös

- Eläinratavalo
- Gegenschein Luokka:Astrologia Luokka:Tähtitiede ja:十二宮

Neitsyt

Neitsyys eli impeys tarkoittaa tilaa, jossa naisen vaginassa sijaitseva immenkalvo on ehjä ja kykenee ensimmäisessä yhdynnässä vuotamaan verta. Länsimaalainen näkymys poikkeaa tästä, monien länsimaalaisten mielestä nainen on neitsyt, mikäli hän ei ole ollut sukupuoliyhteydessä, eikä immenkalvon tila liity tähän mitenkään. Immenkalvoon perustuvan määritelmän tapauksessa neitsyys menetetään silloin, kun immenkalvo rikkoutuu mistä tahansa syystä. Neitsyen tila on neitsyys, piikuus tai impeys. Neitsyyttä vastaava käsite miehistä on poikuus.

Historiaa

Neitsyys on historiallisesti yhdistetty usein puhtauteen ja itsehillintään. Muinaisen Kreikan jumalattaret Athene, Artemis ja Hestia olivat neitsyitä. Antiikin Roomassa jumalatar Vestalle valittiin kuusi neitseellistä papitarta, joiden täytyi kuoleman uhalla säilyttää neitsyytensä 30-vuotisen palveluksensa ajan. Kristinuskon perinteen mukaan Neitsyt Maria oli nimensä mukaisesti neitsyt synnyttäessään Jeesuksen, joskin luterilaisen näkemyksen mukaan hän myöhemmin menetti neitsyytensä. Länsimaissa kristinuskon myötä hyveellisyyden vaatimukset ylläpitivät vaatimuksia naisen neitsyydestä ennen avioliittoa, ja kohdistuivat myös jonkin verran miehiin. Myöhemmin länsimaisten naisten aseman parantuessa, seksuaalisuuden asteittain vapautuessa ja hyvinvointiyhteiskuntien tehdessä miehistä empaattisempia ja sivistyneempiä vähenivät neitsyysvaatimukset. Nykyinen länsimaalainen seksuaalimoraali ja -todellisuus aikaansaavat sen, että neitsyyden vaatiminen avioliittoa tai seksiä varten on poikkeuksellista. Seksin vapaudesta johtuen miellyttävän ja halukkaan neitseellisen kumppanin löytäminen voi olla hyvin hankalaa jo alle parikymppisille, sillä monien neitsyys menetetään jo ennen 16 ikävuotta, jota nuorempien kanssa ei saa olla lain mukaan yhdynnässä täytettyään 18. Joillekin niin tytöille kuin pojillekin neitsyys on jopa häpeä, josta pyritään hankkiutumaan eroon mahdollisimman nopeasti. Joidenkin miesten parissa neitsyyden vieminen eli "korkkaus" tai "puhkaisu" voi kuitenkin olla suosittu teko. Toisaalta Suomessa ei ole mitenkään epätavallaista, että 25-vuotias on neitsyt. Joissain ei-länsimaisten kulttuurien piirissä länsimaista kulttuuria pidetään tässä suhteessa kauhistuttavana. Monissa varhaiskantaisissa keräilijä-metsästäjä kulttuureissa taas oli usein niin avoin sukupuolielämä, että neitsyys menetettiin jo hyvin varhaisessa iässä, eikä sitä pidetty arvokkaana. Joissain heimokulttuureissa neitsyyttä taas on pidetty vaarallisena, inhottavana ja maagisena. Joissakin tällaisissa kulttuureissa poppamiehet ovat joutuneet poistaneet heimon kaikilta naisilta neitsyyden inhoa tuntien. Neitsyyden vaatimista tai säästämistä häävuoteeseen esiintyy monilla uskonnollisilla ryhmillä myös länsimaissa. Eräät ryhmät ovat myös kampanjoineet neitsyyden säästämisen puolesta, ja muutamista mukaansaaduista on raportoitu lehdissäkin.

Immenkalvon myytti

Immenkalvon puhkeamisesta vuotava veri on käsitetty ikään kuin sinetiksi, mikä varmistaa naisen neitsyyden. Puhjennut immenkalvo ei kuitenkaan ole tae seksuaalisesta käyttäytymisestä, sillä se voi rikkoontua mm. tamponin, itsetyydytyksen tai rivakan liikunnan takia. Tästä huolimatta monissa kulttuureissa tai niiden vanhoillisissa muodoissa on vaadittu ja vaaditaan naiselta (paitsi leskeltä) neitsyyttä ennen avioliittoa, ja monissa tapauksissa morsiamen kunniallisuuden ja toisaalta aviomiehen miehisyyden todistaa vain immenkalvon puhkeamisesta aiheutunut veritahra. Immenkalvon verestä tahriintunut lakana on todiste hääparin sukulaisille siitä, että nainen oli koskematon. Veretön lakana puolestaan voi jopa vaarantaa naisen hengen. Naisia on murhattu, koska he eivät ole vuotaneet verta hääyönä. Vanhoillisemmilla alueilla saatetaan nainen, joka ei vuoda verta hääyönä, viedä gynekologille tutkittavaksi, oliko hän oikeasti neitsyt. Ihmisoikeusjärjestöt ovat leimanneet tämänkaltaiset käytännöt väkivallaksi naista kohtaan. Turkissa lääketieteellinen yhdistys on ilmaissut neitsyystestien olevan sukupuolisen väkivallan muoto, mutta siitäkin huolimatta niitä tehdään kuutisentuhatta vuodessa. Nykyisin rikkaissa arabimaissa ovat yleistyneet neitsyydenpalautusleikkaukset, joissa immenkalvo pyritään rakentamaan uudelleen. Näihin saattavat joutua menemään myös sellaiset koskemattomat naiset, joiden luonnollinen immenkalvo havaitaan sellaiseksi, ettei se ehkä muuten vuotaisi verta hääyönä. luokka:seksuaalisuus luokka:uskonto ja:処女

Herakles

Herakles, Herkules (lat. Hercules) on kreikkalaisen mytologian sankarihahmo, Zeun poika ja puolijumala, joka suoritti 12 urotyötä ja liittyi kuoltuaan jumalten joukkoon. Herakles oli ylijumala Zeun ja kuningatar Alkmenen poika, jonka synty on kreikkalaisen mytologian tyypillinen jumalan ja ihmisen kohtaamistarina: Zeus huijasi Alkmenea valepuvussa, tämän aviomiehen hahmossa. Tyypillistä on myös, että Zeun vaimo Hera vainosi mustasukkaisuuttaan Heraklesta. Hera yritti estää Herakleen syntymän ja tämän kasvettua aikuiseksi, ajoi hänet hulluuskohtaukseen, jossa hän surmasi vaimonsa ja lapsena. Delfoin oraakkeli langetti Herakleelle rangaistuksen, jonka mukaan tämän täytyi suorittaa kymmenen urotyötä veriviholliselleen kuningas-Eurystheusille. Näiden suorituksen jälkeen Herakles tulisi kuninkaaksi ja saisi kuolemattomuuden. Eurystheus hylkäsi urotöistä kaksi, joten määräksi tuli 12. Myöhemmin Herakles surmasi hänen vaimonsa Deianeiran raiskanneen kentaurin Nessun. Viimeisillä hetkillään Nessu esitti katuvaista ja suostutteli Deianeran antamaan Herakleelle paidan, joka oli kastettu Nessun vereen ja siemennesteeseen, mikä takaisi Herakleen rakkauden. Herakleen puettua paidan päälleen hänen lihansa kuoriutui irti. Päästäkseen tuskistaan Herakles valmisti itselleen rovion ja pyysi sytyttämään sen, mihin Filoktetes (toisissa versioissa Iolaus tai Poeas) ainona suostui. Hän sai lahjaksi Herakleen jousen ja nuolet, jotka myöhemmin ratkaisivat Troijan sodan. Herakles paloi ja liittyi jumalten joukkoon.

Herakleen urotyöt

Herakleen urotyöt yleisimmässä aikajärjestyksessä:

Nemean leijona

Ensimmäinen tehtävä oli paikallista väestöä terrorisoineen Nemean leijonan taljan hakeminen. Heraklesin ampuma nuoli kimposi leijonan otsasta, jonka jälkeen Herakles meni leijonan luokse ja kuristi sen, Zeun lähettämän Athenen suoman rohkeuden turvin.

Hydra

Toisena tehtävänä oli taltuttaa kauhistuttava hirviö, Tyfonin lapsi ja Nemean leijonan sisar, Hydra. Hydra eli suolla ja saalisti apurinsa, jättiläismäisen ravun kanssa kyläläisiä, jotka joutuivat kävelemään suon ohi vettä hakiessaan. Herakles hakkasi miekallaan Hydran päitä poikki, mutta tälle kasvoi aina kaksi lisää. Herakleen apuri Ioalos keksi polttaa Hydran kaulat sitä mukaa kun Herakles katkoi niitä ja näin Herakles sai katkottua viimeisenkin pään ja surmattua hirviön. Eurystheus ei hyväksynyt urotyötä, koska Herakles oli saanut apua.

Keryneian kauris

Kolmas tehtävä oli kultasarvisen Keryneian kauriin vangitseminen. Kauriin jäljittäminen vei vuoden, minkä jälkeen Herakles pyydysti sen verkkoonsa. Matkalla takaisin Artemis ja Apollos vaativat Heraklesta palauttamaan kauriin. Herakles vieritti syyn Eurystheusin niskaan ja sai luvan pitää kauriin, kunhan ei satuttaisi sitä.

Erymanthoksen villisika

Neljäntenä Herakleen piti vangita elävänä Erymanthoksen vuoren jättiläismäinen villisika. Matkalla vuorelle Herakles tapasi Kentaurit, joiden kanssa joutui taistelemaan näiden juovuttua. Villisian pyydystäminen ei tuottanut vaikeuksia.

Augeiaan tallit

Viidentenä Herakleen piti siivota kuningas-Augeiaan massiiviset tallit lannasta. Herakles suostui tehtävään, jos Augeia luovuttaisi hänelle kymmenesosan karjasta. Athene osoitti Herakleelle tallista heikon kohdan, jonka kautta hän kaivoi kanavan jokiin, joiden vesi huuhtoi lannat. Augeias kieltäytyi luovuttamasta karjaansa ja Eurystheus hylkäsi tehtävän, koska Herakles oli vaatinut siitä palkkiota.

Stymfaloksen linnut

Kuudenneksi Heraklesin piti karkoittaa Stymfaloksen järven keskellä olevassa saaressa oleva lintuparvi, joka häiritsi kalastajia. Herakles pelästytti linnut kastanjeteille ja ampui niitä lingolla. Kaikki linnut kuolivat tai pakenivat.

Kreetan härkä

Seitsemänneksi Herakleen piti taltuttaa Kreetan pelloilla riehunut villi härkä (minotauruksen isä). Herakles vangitsi härän ja toi sen elävänä Eurystheukselle. Härkä kuitenkin pakeni ja jäi Marathoniin terrorisoimaan paikallista väkeä, kunnes Theseus sen tappoi.

Diomedeen tammat

Kahdeksas tehtävä oli pahan Diomedes-kuninkaan ihmislihalla elävien tammojen ryöstäminen. Herakles surmasi Diomedeksen, mutta tammat söivät Herakleen rakkaan apurin ja ystävän Abderoksen.

Hippolyteen vyö

Yhdeksänneksi Herakleen piti tuoda amatsoni-Hippolyteen arvokas jalokivivyö. Hippolyte ihastui kreikkalaisiin ja lupasi luovuttaa vyönsä voidakseen liittyä heihin. Hera kuitenkin otti amatsonin muodon ja uskotteli muille, että kuningatar oli siepattu. Amatsonit hyökkäsivät Herakleen laivaan, ja Herakles joka luuli tulleensa petetyksi, surmasi Hippolyteen ja otti tämän vyön. Retkellä oli mukana Theseus, joka vei Hippolyteen Antiope-sisaren vaimokseen Ateenaan.

Geryonin karja

Kymmenes tehtävä oli kolmipäisen Geryon-miehen karjan hakeminen pitkän matkan takaa, Espanjasta. Matka oli pitkä ja monivaiheinen. Tällä retkellä Herakles laski Afrikan ja Euroopan erottavaan salmeen molemmille puolille mahtavat kalliopaadet: Gibraltarin ja Jebel Musan. Matka jatkui meritse Helioksen lahjoittamalla kulholla. Perillä Abasvuorilla Herakles joutui surmaamaan karjaa vartioineet Eurytionin ja Orthrosin ja takaa-ajoon lähteneen Geryonin. Paluumatkalla Herakles joutui vielä surmaamaan mm. Cacus-jättiläisen ja Sisilian kuningas-Eryksen, jotka tavoittelivat karjaa.

Hesperidien omenat

Yhdestoista tehtävä oli hakea kultainen omena jossain kaukana lännessä sijainneista maagisista puista, jotka Hera oli saanut häälahjaksi Gaialta. Herakles sieppasi vanhus Nereuksen, joka ainoana tiesi puiden sijainnin ja sananmukaisesti kiristi tältä tiedon. Matkalla Herakles tapasi Prometheuksen, jonka Zeus oli sidottanut kallioon kotkan raadeltaviksi rangaistukseksi tulen viemisestä. Herakles ampui kotkan ja vapautti Prometheuksen. Prometheus neuvoi Herakleeta pyytämään Atlas-jättiläistä hakemaan omenan. Kuljettuaan Arabian ja Egyptin halki ja jouduttaan surmaamaan vaivoin Gaian pojan, kuningas-Antaioksen, Herakles saapui Atlasvuorille, jossa Atlas kannatteli taivasta. Atlas suostui tarjoukseen hakea omenat, jos Herakles pitelisi sillä aikaa taivasta. Matkalla Atlas tajusi, ettei hänen tarvitsisi kannatella taivasta enää koskaan. Hän kertoi Herakleelle aikovansa viedä omenat itse Tirynsiin. Herakles suostui, mutta pyysi Atlasta kannattamaan taivasta sen aikaa, kun hän ottaisi tyynyn hartioilleen. Herakles jätti Atlaksen pitämään taivasta ja palasi omenoineen Tirynsiin.

Kerberos

Kahdestoista ja viimeinen tehtävä oli koirahirviö-Kerberoksen hakeminen manalasta. Heraklesin oppaina manalaan toimivat noita-Persefone ja Hermes. Herakles tunkeutui manalaan nukuttamalla Kerberoksen oopiumia sisältäneellä syötillä. Manalassa Herakles suututti ensin Haadesin karjan, joka lähes surmasi hänet. Sen jälkeen hän tapasi ystävänsä Theseuksen ja Peirithooksen, jotka Haades oli asettanut Unohduksen tuoleille, ensin mainitun hänen onnistui pelastaa. Nähdessään Herakleen urotyöt Haades suostui luovuttamaan Kerberoksen, mutta ehdolla että Herakleen oli vangittava se ilman aseita. Herakles muisti, että koirat vihaavat eniten niitä, jotka pelkäävät koiria, joten hän yksinkertaisesti käveli Kerberoksen luokse ja kytki sen liekaan. Luokka:Kreikkalaisen mytologian sankarit ja:ヘラクレス

Regulus

Regulus, α Leonis, on Leijonan tähdistön päätähti ja taivaan 21. kirkkain tähti. Tähden nimi on latinaa ja se tarkoittaa ’pientä kuningasta’, sillä Reguluksen uskottiin aiemmin hallitsevan taivaan tapahtumia. Tähden arabiankielinen nimi on Al Kalb Al Asad (Kabelaced), joka tulee arabian ’leijonan sydäntä’ tarkoittavasta sanasta القلب الأس (al-qalb[u] al-´asad). Nimi viittaa tähden sijaintiin kuviossa. Muita tähden latinankielisiä nimiä ovat Rex (’kuningas’) ja Cor Leonis (’leijonan sydän’ arabiankielisestä nimestä). Regulus sijaitsee vain noin puolen asteen päässä ekliptikasta ja se peittyy usein auringon tai Kuun taakse. Se koostuu kolmesta erikokoisesta pääsarjan tähdestä. Regulus A on kolmoistähden komponenteista suurin ja ylivoimaisesti kirkkain. Se on nuori sininen pääsarjan tähti, jonka suuri pyörimisnopeus on aiheuttanut tähden voimakkaan litistymisen: sen läpimitta päiväntasaajalla on noin 32 prosenttia suurempi kuin navoilla. Tähden pyörimisaika on vain 15,9 tuntia. Lisäksi tähdellä on erittäin voimakas magneettikenttä. Regulus A:n iäksi on arvioitu noin 50 miljoonaa vuotta. A-komponenttia kiertävät suhteellisen kaukana noin 4 200 AU:n päässä korkeintaan kerran 130 000 vuodessa Regulus B ja C . Regulus B on oranssinpunainen pääsarjan kääpiötähti, joka on jonkin verran Aurinkoa pienempi ja himmeämpi. C puolestaan on pääsarjan punainen alikääpiö, joka on huomattavasti Aurinkoa pienempi. Tähdet kiertävät toisiaan 98,9 AU:n etäisyydellä noin 2 000 vuoden jaksoissa. Kaksoistähtien mahdollisilta kiertolaisilta tarkasteltuna Regulus A näyttäisi kuusi kertaa täysikuuta kirkkaammalta sinertävältä tähdeltä. Luokka:Tähdet ja:レグルス

Messierin luettelo

Messierin luettelo on 110 syvän taivaan kohdetta käsittävä luettelo, jonka laati ranskalainen tähtitieteilijä Charles Messier 1700-luvulla. Luettelo julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1774. Se sisältää lähinnä näennäisen sumumaisia kohteita, kuten avoimia ja pallomaisia tähtijoukkoja, galakseja ja kaasusumuja. Se on yhä nykyään tähtitieteen harrastajien suosiossa. Messier-maratonilla tarkoitetaan kaikkien 110 kohteen havaitsemista yhdessä yössä. Messierin varsinainen tehtävä oli etsiä komeettoja, mutta hän turhautui löytäessään sumumaisia kohteita, jotka muistuttivat komeettoja, mutta eivät niitä kuitenkaan olleet. Näistä kohteista hän muodosti luettelon, joka tunnetaan nykyisellä nimellään. Luettelon ensimmäinen versio sisälsi vain kohteet M1–M45. Valmis luettelo julkaistiin 1781. Vuonna 1967 luetteloon lisättiin vielä M110. Useat kohteista tunnetaan yhä Messierin numeron mukaan, mikäli niille ei ole syntynyt erityistä omaa nimeä. Nimen oikeaoppinen kirjoitusasu on Messier'n luettelo (lausutaan [messieen]), mutta tässäkin artikkelissa käytetty nimi on hyvin vakiintunut suomenkieliseen kirjallisuuteen. Usein Messier lyhennetään pelkäksi M-kirjaimeksi kohteen nimessä.

Messierin luettelon kohteet

1–20

- M1 eli Rapusumu on supernovajäänne Härän tähdistössä. NGC 1952
- M2 on pallomainen tähtijoukko Vesimiehessä. NGC 7089
- M3 on pallomainen tähtijoukko Ajokoirien tähdistössä. NGC 5272
- M4 on kirkas pallomainen tähtijoukko Skorpionissa, aivan Antareksen vieressä. NGC 6121.
- M5 on myös pallomainen tähtijoukko Käärmeessä. NGC 5904.
- M6 eli Perhosjoukko on avoin joukko, joka sijaitsee Skorpionissa. NGC 6405.
- M7 on avoin tähtijoukko Skorpionissa. NGC 6475.
- M8 eli Laguunisumu sijaitsee Jousimiehessä. NGC 6523.
- M9 on pallomainen tähtijoukko Käärmeenkantajassa. NGC 6333.
- M10 on toinen pallomainen tähtijoukko Käärmeenkantajassa. NGC 6254.
- M11 on avoin joukko Kilvessä. NGC 6705.
- M12 on avoin tähtijoukko Käärmeenkantajassa. NGC 6218.
- M13 on suuri ja kirkas pallomainen tähtijoukko Herkuleessa. NGC 6205.
- M14 on pallomainen tähtijoukko Käärmeenkantajassa. NGC 6402.
- M15 on pallomainen tähtijoukko Pegasuksessa. NGC 7078
- M16 eli Kotkasumu on avoin tähtijoukko ja emissiosumu Käärmeen tähdistössä. NGC 6611.
- M17 eli Omegasumu on Jousimiehessä sijaitseva kaasusumu. NGC 6618
- M18 on avoin tähtijoukko Jousimiehessä. NGC 6613
- M19 on pallomainen tähtijoukko Käärmeenkantajassa. NGC 6273.
- M20 eli Trifidsumu sijaitsee Jousimiehessä. NGC 6514.

21–40

Trifidsumu
- M21 on avoin joukko, joka sijaitsee Jousimiehessä. NGC 6531.
- M22 on kirkas pallomainen tähtijoukko Jousimiehessä. NGC 6656.
- M23 on myös kirkas avoin joukko Jousimiehessä. NGC 6494.
- M24 eli Jousimiehen tähtipilvi on poikkeuksellisen silmiinpistävänä näkyvä Linnunradan osa Jousimiehessä. Cr 374.
- M25 on suuri ja avonainen tähtijoukko Jousimiehessä. IC 4725.
- M26 on Kilvessä sijaitseva avoin joukko. NGC 6694.
- M27 eli Nostopainosumu on Ketussa sijaitseva planetaarinen sumu. NGC 6853.
- M28 on pallomainen tähtijoukko Joutsenen tähdistössä. NGC 6626.
- M29 on pieni avoin tähtijoukko Joutsenessa. NGC 6913.
- M30 on pallomainen tähtijoukko Kauriissa. NGC 7099.
- M31 eli Andromedan galaksi on pohjoisen tähtitaivaan kirkkain galaksi. NGC 224.
- M32 on M31:n elliptinen seuralaisgalaksi Andromedassa. NGC 221.
- M33 eli Kolmion galaksi on päältäpäin näkyvä spiraaligalaksi Kolmiossa. NGC 598.
- M34 on laaja avoin tähtijoukko Perseuksessa. NGC 1039.
- M35 on jo paljain silmin erottuva avoin tähtijoukko Kaksosissa. NGC 2168.
- M36 on avoin tähtijoukko Ajomiehessä. NGC 1960.
- M37 on myöskin avoin tähtijoukko Ajomiehen tähdistössä. NGC 2099.
- M38 on kolmas avoin joukko Ajomiehessä. NGC 1912.
- M39 on avoin tähtijoukko Joutsenen tähdistössä. NGC 7092.
- M40 eli Winnecke 4 on yksi luettelon virheistä – kaksoistähti Isossa karhussa.

41–60

Isossa karhussa
- M41 on laaja avoin tähtijoukko Isossa koirassa juuri Siriuksen eteläpuolella. NGC 2287
- M42 eli Orionin suuri kaasusumu sijaitsee nimensä mukaisesti Orionissa. NGC 1976.
- M43 on M42:n "pikkuveli" sijaiten sen pohjoispuolella. NGC 1982.
- M44 eli Praesepe tai Seimi on kirkas avoin tähtijoukko Kravussa. NGC 2632.
- M45 eli Plejadit tai Seulaset on tunnettu avoin tähtijoukko Härässä. Cr 42.
- M46 on Peräkeulassa sijaitseva avoin joukko, jossa on myös planetaarinen sumu. NGC 2437.
- M47 on avoin tähtijoukko Peräkeulan alueella. NGC 2422.
- M48 on Vesikäärmeen länsiosissa sijaitseva avoin joukko. NGC 2548.
- M49 on elliptinen galaksi Virgon galaksijoukossa. NGC 4472.
- M50 avoin tähtijoukko Yksisarvisessa. NGC 2323.
- M51 eli Pyörregalaksi on spiraaligalaksi Ajokoirissa. NGC 5194.
- M52 on avonainen tähtijoukkko Kassiopeiassa. NGC 7652.
- M53 on Bereniken hiuksissa sijaitseva pallomainen tähtijoukko. NGC 5024.
- M54 on Jousimiehen tähdistössä sijaitseva pallomainen joukko. NGC 6715.
- M55 on myöskin Jousimiehessä sijaitseva pallomainen tähtijoukko. NGC 6809.
- M56 sijaitsee Lyyrassa. Se on pallomainen joukko. NGC 6779.
- M57 eli Lyyran rengassumu on planetaarinen sumu Lyyrassa. NGC 6720.
- M58 on spiraaligalaksi Neitsyessä. NGC 4579.
- M59 on ellipsigalaksi Neitsyessä. NGC 4621.
- M60 sijaitsee M59:n lähellä ja on myös galaksi. NGC 4649.

61–80

galaksi
- M61 on suoraan päältäpäin näkyvä spiraaligaksi Neitsyen tähdistössä. NGC 4303.
- M62 on Käärmeenkantajassa sijaitseva pallomainen joukko. NGC 6266.
- M63 eli Auringonkukkagalaksi sijaitsee Ajokoirissa. NGC 5055.
- M64 eli Mustasilmägalaksi on galaksi Bereniken hiuksissa. NGC 4826.
- M65 on galaksi Leijonassa. NGC 3623.
- M66 on myös galaksi Leijonassa. NGC 3627.
- M67 on vanha avoin tähtijoukko. NGC 2682.
- M68 on tyypillinen pallomainen tähtijoukko Vesikäärmeessä. NGC 4590.
- M69 sijaitsee Jousimiehessä ja on pallomainen joukko. NGC 6637.
- M70 on pieni pallomainen tähtijoukko Jousimiehessä. NGC 6681.
- M71 on toistaiseksi määrittelemätön tähtijoukko Nuolessa. NGC 6838.
- M72 on pallomainen tähtijoukko Vesimiehessä. NGC 6981.
- M73 on neljän tähden muodostama asterismi Vesimiehessä. NGC 6994.
- M74 on galaksi Kaloissa. NGC 628.
- M75 on Jousimiehessä sijaitseva pallomainen joukko. NGC 6864.
- M76 eli Pieni nostopainosumu on planetaarinen sumu Perseuksessa. NGC 650-651.
- M77 on Seyfert-galaksi Valaassa. NGC 1068.
- M78 on Orionissa sijaitseva heijastusumu. NGC 2068.
- M79 on Jäniksen tähdistössä sijaitseva pallomainen tähtijoukko. NGC 1904.
- M80 on komea pallomainen tähtijoukko, joka sijaitsee Skorpionissa. NGC 6093.

81–100

M80
- M81 on galaksi, joka sijaitsee Isossa Karhussa. Kaukaisin koskaan paljain silmin nähty kohde taivaalla. NGC 3031.
- M82 sijaitsee edellisen lähellä ja on epäsäännöllinen galaksi. NGC 3034.
- M83 on komea, suoraan päältäpäin näkyvä spiraaligalaksi Vesikäärmeessä. NGC 5236.
- M84 on galaksi rikkaalla alueella Neitsyessä. NGC 4374.
- M85 on linssigalaksi Bereniken hiuksissa. NGC 4382.
- M86 on galaksi Neitsyen tähdistössä. NGC 4406.
- M87 on myös galaksi Neitsyessä. NGC 4486.
- M88 on spiraaligalaksi Bereniken hiuksissa. NGC 4501.
- M89 on Neitsyessä sijaitseva pyöreä galaksi. NGC 4552.
- M90 on päältäpäin näkyvä spiraaligalaksi Neitsyessä. NGC 4569.
- M91 on todennäköisesti kaksoishavainto M58:sta.
- M92 on pallomainen tähtijoukko Herkuleessa. NGC 6341.
- M93 on avoin tähtijoukko Peräkeulan tähdistössä. NGC 2447.
- M94 on Ajokoirissa sijaitseva spiraaligalaksi. NGC 4736.
- M95 muodostaa galaksiparin yhdessä M96:n kanssa. NGC 3351.
- M96 muodostaa galaksiparin yhdessä M95:n kanssa. NGC 3368.
- M97 eli Pöllösumu sijaitsee Isossa Karhussa. NGC 3587.
- M98 on melkein suoraan sivultapäin näkyvä spiraaligalaksi Bereniken hiuksissa. NGC 4192.
- M99 on suoraan päältäpäin näkyvä spiraaligalaksi Bereniken hiuksissa. NGC 4254.
- M100 on avoin spiraaligalaksi Bereniken hiuksissa. NGC 4321.

101–110

M100
- M101 eli Tuulimyllygalaksi on Isossa Karhussa sijaitseva spiraaligalaksi. NGC 5457.
- M102 on kaksoishavainto M101:sta.
- M103 on avonainen tähtijoukko Kassiopeiassa. NGC 581.
- M104 eli Sombrerogalaksi on sivultapäin näkyvä spiraaligalaksi Neitsyessä. NGC 4594.
- M105 on ellipsigalaksi Leijonassa. NGC 3379.
- M106 on spiraaligalaksi Ajokoirissa. NGC 4258.
- M107 on Käärmeenkantajassa sijaitseva pallomainen tähtijoukko. NGC 6171.
- M108 on epäsäännöllisen muotoinen galaksi Isossa karhussa. NGC 3556.
- M109 on galaksi Isossa karhussa. NGC 3992.
- M110 lisättiin luetteloon vasta vuonna 1967. Se on Andromedassa sijaitseva M31:n seuralaisgalaksi. NGC 205.

Messierin luettelon kohteet tyypeittäin

Osassa kohteista luokitus voi olla häilyvä. Avoimet tähtijoukot
- 6, 7, 11, 18, 21, 23, 25, 26, 29, 34, 35, 36, 37. 38, 39, 41, 44, 45, 46, 47, 48, 50, 52, 67, 93, 103 Pallomaiset tähtijoukot
- 2, 3, 4, 5, 9, 10, 12, 13, 14, 15, 19, 22, 28, 30, 53, 54, 55, 56, 62, 68, 69, 70, 71, 72, 75, 79, 80, 92, 107 Kaasusumut
- 43, 78 Kaasusumun ja avoimen tähtijoukon yhdistelmät
- 8, 16, 17, 20, 42 Planetaariset sumut
- 27, 57, 76, 97, Supernovajäänteet
- 1 Elliptiset galaksit
- 32, 49, 59, 60, 84, 86, 87, 89, 105, 110 Spiraaligalaksit
- 31, 33, 51, 58, 61, 63, 64, 65, 66, 74, 77, 81, 83, 85, 88, 90, 91, 94, 95, 96, 98, 99, 100, 101, 104, 106, 108, 109 Epäsäännölliset galaksit
- 82 Kaksoistähdet
- 40 Asterismit
- 24, 73

Katso myös

- New General Catalogue (NGC) Luokka:Messierin luettelo Luokka:Tähtitiede ja:メシエ天体

Galaksi

Galaksi on tähtien, planeettojen, kaasu- ja pölypilvien sekä pimeän aineen muodostama järjestelmä, joka pysyy koossa painovoiman vaikutuksesta. Galaksit ovat eräänlaisia saarekkeita muuten lähes tyhjässä avaruudessa. Ne esiintyvät yleensä joukoissa, jotka muodostavat maailmankaikkeuden suurimmat rakenteet. Linnunrata on oma kotigalaksimme. Galaksi-sana tulee kreikankielisestä maitoa tarkoittavasta sanasta galaktos, joka viittaa Linnunradan maitovanaa muistuttavaan ulkonäköön yötaivaalla. Galaksien koko vaihtelee tuhannesta satoihin tuhansiin valovuosiin ja niiden tähtien määrä sadoista miljoonista muutamiin biljooniin. Galaksien määräksi maailmankaikkeudessamme on arvioitu noin 125 miljardia. Suurin osa niistä on elliptisiä kääpiögalakseja ja epäsäännöllisiä galakseja, noin 30 prosenttia spiraaligalakseja ja 10 prosenttia elliptisiä galakseja.

Etäisyydet

Galaksit täyttävät koko tunnetun maailmankaikkeuden. Paikallista galaksiryhmäämme lukuun ottamatta suurin osa galakseista etääntyy meistä sitä nopeammin, mitä kauempana ne ovat johtuen maailmankaikkeuden laajenemisesta. Kyseistä ilmiötä sanotaan punasiirtymäksi, ja sen avulla voidaan arvioida kaukaisten galaksien etäisyys. Kaukaisimmat tunnetut galaksit sijaitsevat yli 13 miljardin valovuoden päässä. Koska valo on matkannut yhtä monta vuotta kohteesta meidän havaittavaksemme, näemme sen sellaisena kuin se oli maailmankaikkeuden alkuaikoina. Toisin kuin tähdet, joiden suhteelliset etäisyydet ovat valtavia, galaksit sijaitsevat melko lähekkäin suhteessa niiden kokoon. Monilla suurilla galakseilla on pienempiä seuralaisgalakseja, jotka sijaitsevat lähes kiinni emägalakseissaan. Linnunradan ja lähimmän toisen suuren galaksin, Andromedan galaksin etäisyys on sekin vain 20–30-kertainen galaksien läpimittaan nähden. Galaksijoukot ja niiden muodostamat superjoukot ovat suurimpia tunnettuja rakenteita. Niiden väliin jää valtavia "kuplia", joissa ei ole juurikaan materiaa. Galaksienvälinen avaruus vastaa lähes täydellistä tyhjiötä: se sisältää keskimäärin alle yhden atomin kuutiometrillä. Siellä ajelehtii vain harvoja galaksienvälisiä kaasupilviä ja yksittäisiä tähtiä, jotka ovat joutuneet pois galaksin painovoimakentästä esimerkiksi kahden galaksin törmäyksen seurauksena.

Synty ja kehitys

Galakseja alkoi syntyä jo hyvin varhaisessa vaiheessa maailmankaikkeuden ollessa noin 470–600 miljoonan vuoden ikäinen. Niiden synnyn mahdollistivat todennäköisesti kosmisessa taustasäteilyssä näkyvät pienet epäsäännöllisyydet, jotka painovoiman vaikutuksesta voimistuivat ja tiivistyivät vähitellen erillisiksi kaasupilviksi, joissa tähdet puolestaan alkoivat muodostua. Useimmat galaksit ovat hyvin vanhoja, eikä uusia galakseja juuri enää muodostu lukuun ottamatta törmäyksissä syntyviä galakseja. Spiraaligalaksit ovat syntyneet, kun valtava kaasupilvi on alkanut pyöriä ja tiivistyä kiekkomaiseksi, jonka jälkeen tähdet ovat kehittyneet ja alkaneet kiertää galaksin keskusta. Tähtien kiertoaika on hyvin pitkä, jopa satoja miiljoonia vuosia; useimmat galaksit ovat siis ehtineet olemassaolonsa aikana kiertää itsensä ympäri vain muutamia kymmeniä kertoja. On mahdollista, että lähes kaikki galaksit ovat olleet alun perin spiraalimaisia. Elliptisissä galakseissa tähdet kiertävät galaksin keskusta satunnaisilla radoilla niin, että galaksi itsessään ei kierrä lainkaan. Tämä viittaa siihen, että ne sisältävät tähtiä kahdesta tai useammasta galaksista, jotka ovat törmänneet ja sulautuneet toisiinsa. Epäsäännölliset galaksit puolestaan ovat saattaneet olla alun perin spiraaligalakseja, joiden herkkä rakenne on kuitenkin tuhoutunut lähikontaktin seurauksena toisen galaksin kanssa, mutta jotka ovat ainakin toistaiseksi välttäneet sulautumisen. Galaksien törmäykset eivät ole tavattomia. Varsinaisesta törmäyksestä ei tässä tapauksessa ole kyse, sillä tähdet ovat galakseissa niin harvassa, että galaksit käytännössä liukuvat toistensa läpi ja alkavat mahdollisesti taas lähestyä toisiaan, kunnes lopulta yhdistyvät täysin. Niiden rakenne vääristyy ja lopulta muuttuu kokonaan toisenlaiseksi painovoiman vaikutuksesta. Usein toinen törmäyksen osapuoli on kääpiögalaksi, jolloin se sulautuu isompaan galaksiin aiheuttamatta siihen suuria häiriöitä. Myös Linnunrata on parhaillaan imemässä kääpiögalakseja itseensä, kuten Jousimiehen elliptisen kääpiogalaksin. Lisäksi Linnunrata ja Andromedan galaksi lähestyvät toisiaan noin 140 kilometrin sekuntinopeudella, ja noin kolmen miljardin vuoden kuluttua ne todennäköisesti muodostavat suuren elliptisen galaksin.

Galaksien luokittelu

kosmisessa taustasäteilyssä Galaksit voidaan jakaa rakenteen mukaan karkeasti kolmeen tyyppiin: kiekkomaiset kierteis- eli spiraaligalaksit, elliptiset galaksit ja epäsäännölliset galaksit. Edwin Hubblen vuonna 1936 esittelemä Hubblen luokittelu on yhä käytössä. Se jakaa galaksit seuraavalla tavalla: Elliptiset galaksit (E)
- ellipsoidin muotoisia galakseja, jotka koostuvat lähes yksinomaan vanhoista niin sanotun toisen populaation tähdistä
- jaetaan litistymisasteen mukaan luokkiin E0–E7, jossa E0 on täysin pallomainen ja E7 kaikkein littein ellipsoidi
- luokittelu perustuu näennäiseen muotoon; todellisuudessa useimmat elliptiset galaksit ovat litteämpiä, mutta emme näe niitä suoraan sivultapäin, jolloin ne vaikuttavat pallomaisemmilta Linssimäiset galaksit (S0 tai SB0)
- elliptisen ja spiraaligalaksin välimuotoja, jotka ovat kiekkomaisia mutta joilta puuttuvat spiraalihaarat Tavalliset spiraaligalaksit (S)
- kiekkomaisia galakseja, joilla on lähinnä vanhoista tähdistä koostuva kirkas keskuspullistuma ja nuoremmista tähdistä koostuvat spiraalihaarat
- jaetaan keskuspullistuman suhteellisen koon ja haarojen tiiviyden mukaan luokkiin Sa–Sd: Sa-galaksin keskuspullistuma on kirkas suhteessa kierteishaaroihin ja haarat sijoittuvat hyvin tiiviisti; Sd-galaksilla ei ole selkeästi erottuvaa keskuspullistumaa ja sen haarat ovat hyvin väljät Sauvaspiraaligalaksit (SB)
- spiraaligalakseja, joiden keskuspullistuman on sauvan muotoinen ja kierteishaarat alkavat "sauvan" molemmista päistä
- jaetaan luokkiin SBa–SBd samoin perustein kuin tavalliset spiraaligalaksitkin Epäsäännölliset galaksit (Irr)
- galakseja, joiden rakenne on häiriintynyt esimerkiksi vuorovaikutuksen seurauksena jonkin toisen galaksin kanssa
- jaetaan luokkiin Irr-I (jälkiä spiraalirakenteesta) ja Irr-II (täysin epäsäännöllinen)
- kaikki edellisiin luokkiin kuulumattomat galaksit Tämän lisäksi on joukko erilaisia galaksityyppejä, jotka eivät kuulu Hubblen luokitteluun ja jotka saattavat erota toisistaan myös esimerkiksi niiden lähettämän säteilyn perusteella. Kääpiögalaksit Kääpiögalaksit muodostavat merkittävän osan galaksien kokonaismäärästä. Ne ovat usein suurten galaksien seuralaisgalakseja, jolloin niitä saattaa olla jopa kymmeniä yhden emägalaksin ympärillä. Niiden tähtien lukumäärä vaihtelee muutamista sadoista miljoonista kymmeneen miljardiin.

Aktiiviset galaksit

Radiogalaksit Radiogalaksit ovat poikkeuksellisen aktiivisia galakseja. Ne lähettävät voimakasta radiosäteilyä. Säteilyn alkuperä on todennäköisesti galaksin ytimessä olevan mustan aukon ympäristössä. Seyfertin galaksit Seydertin galaksit ovat epäsäännöllisiä tai spiraaligalakseja. Niillä on poikkeuksellisen kirkas ydin, joka saattaa peittää koko muun galaksin loistollaan. Kvasaarit Kvasaarien arvellaan olevan aktiivisten galaksien kirkkaita ytimiä, joissa mustaan aukkoon imeytyvä materia kuumenee ja alkaa hehkua. Kaikki havaitsemamme kvasaarit ovat hyvin kaukaisia, mikä viittaa siihen, ettei niitä ole ollut olemassa enää useisiin miljardeihin vuosiin. Blasaarit ovat kvasaarien kaltaisia kohteita.

Historia

Linnunradan vaalea juova taivaalla on varmasti ollut tunnettu jo esihistoriallisella ajalla. Magalhãesin pilvet ovat myös hyvin nähätävissä paljain silmin eteläisellä pallonpuoliskolla. Ensimmäiset muistiin merkityt havainnot muista galakseista ovat peräisin Persiasta, jossa tähtitieteilijä Al-Sufi merkitsi luetteloonsa Andromedan galaksin ja Suuren Magalhãesin pilven. Vuonna 1521 portugalilainen Fernão de Magalhães havaitsi ensimmäisellä maailmanympäripurjehduksella Suuren ja Pienen Magalhãesin pilven, jotka nimettiin hänen mukaansa. Kaukoputken keksimisen aikoihin vuonna 1610 Galileo Galilei havaitsi, että Linnunrata koostuu lukemattomista himmeistä tähdistä. Vuonna 1755 filosofi Immanuel Kant esitti Thomas Wrightin ajatusten pohjalta, että eräät sumumaiset kohteet taivaalla olivat "saariuniversumeja", Linnunradan kaltaisia pyöriviä tähtikiekkoja. Ajatus sai sitä tukevat todisteet vasta paljon myöhemmin. Vuonna 1855 lordi Rosse havaitsi suurella kaukoputkellaan spiraalirakenteen Messier 51:llä, jota nykyäänkin kutsutaan Pyörregalaksiksi. Vuonna 1918 Harlow Shapley havaitsi, että pallomaiset tähtijoukot sijaitsevat Linnunradan halossa, jonka keskus oli kaukana Aurinkokunnan sijainnista. Siten ymmärrettiin, ettemme sijaitse galaksimme keskuksessa. Vuonna 1923 Hubble löysi Andromedan galaksista kefeidejä, joiden perusteella hän sai galaksille niin suuren etäisyyden, ettei se voinut sijaita Linnunradan sisällä. Galaksien todellinen luonne alkoi vihdoin selvitä. 1900-luvun kuluessa kaukoputkien kehittyessä havaittiin yhä kaukaisempia galakseja ja valtavia galaksijoukkoja.
- ms:Galaksi ko:은하 ja:銀河 simple:Galaxy th:กาแล็กซี

Luokka:Tähdistöt

Artikkeleita tähdistöistä. Luokka:Tähtitiede ko:분류:별자리 ja:Category:星座 th:Category:กลุ่มดาว

La fille sur le pont

La fille sur le pont (The Girl On the Bridge) is a French film released in 1999, directed by Patrice Leconte, starring Daniel Auteuil and Vanessa Paradis.

Cast

- Vanessa Paradis - Adèle
- Daniel Auteuil - Gabor
- Frédéric Pfluger - Contortionist
- Demetre Georgalas - Takis
- Catherine Lascault - Irene
- Isabelle Petit-Jacques - Bride
- Mireille Mossé - Miss Memory
- Didier Lemoine - TGV ticket conductor
- Bertie Cortez - Kusak
- Stéphane Metzger - Italian waiter
- Claude Aufaure - Suicide victim
- Farouk Bermouga - TGV waiter
- Nicolas Donato - Mr. Loyal
- Enzo Etokyo - Italian megaphone
- Giorgios Gatzios - Barker

External link

- [http://www.imdb.com/title/tt0144201/ IMDB entry] Category:1999 films Category:French films

konsultant slubny wagi statystyki online casinos online slots

:: RELATED NEWS ::

Jwari

About 20 species, including:
Sorghum almum
Sorghum bicolor
Sorghum caffrorum
Sorghum caudatum
Sorghum cernuum
Sorghum halepense
Sorghum nervosum
Sorghum nigricans
Sorghum nitidum
Sorghum propinquum
Sorghum roxburghii Sorghum × almum
Sorghum × drummondii Sorghum is a genus of about 20 species of grasses, native to tropical and subtropical regions of the